Allianz hankkii OX2:n tuulipuiston Pohjois-Ruotsista, Google ostaa sähkön

2015-02-04

Globaali vakuutusyhtiö Allianz on solminut uuden sopimuksen pohjoismaisen uusiutuvanenergian tuottajan OX2:n kanssa 33 MW:n lisäkapasiteetin hankinnasta Pohjois-Ruotsissa sijaitsevasta Maevaaran tuulipuiston laajennuksesta. Google on samanaikaisesti solminut sähkönostosopimuksen koko tuulipuiston sähköntuotannosta tulevan kymmenen vuoden ajaksi turvatakseen Haminan palvelinkeskuksen energiantarpeen.

Kolmen yhtiön solmima sopimus on toinen laatuaan. Allianz Capital Partners, Allianz-ryhmän sisäinen vaihtoehtoisten sijoitusten omaisuudenhoitaja, solmi vuonna 2013 Maevaaran tuulipuiston 24 tuulivoimalaa koskevan hankintasopimuksen OX2:n kanssa. Tuulipuisto sijaitsee Pohjois-Ruotsissa, Ylitornion ja Pajalan kunnissa. Google päätti ostaa vuonna 2015 käynnistyvien tuulivoimaloiden tulevien kymmenen vuoden sähköntuotannon. Tänään julkaistu sopimus kattaa kymmenen lisävoimalaa, joiden tuotannon Google aikoo hankkia tuulipuiston käynnistyessä vuonna 2016.

”Olemme hyvin tyytyväisiä voidessamme laajentaa Maevaaran tuulipuistoa yhdessä sekä OX2:n että Googlen kanssa ja odotamme innolla rakennushanketta ja pitkäjännitteistä käyttövaiheen kattavaa yhteistyötämme”, Allianz Capital Partners -yksikön uusiutuvan energian päällikkö David Jones sanoo.

”Olemme iloisia uusitun luottamuksen osoituksesta meitä kohtaan ja toimitamme mielellämme toisen korkealaatuisen tuulipuiston,” OX2:n toimitusjohtaja Paul Stormoen sanoo.

”Olemme kiinnostuneita lisäämään uusiutuvan energian osuutta käyttämässämme energiassa,” Francois Sterin, Googlen infrastruktuurista vastaava johtaja sanoo. ”Kyseinen pitkäaikainen sopimus, joka on neljäs sopimuksemme Euroopassa ja toinen yhdessä Allianzin ja OX2:n kanssa, auttaa meitä pysymään hiilineutraalina yrityksenä samalla kun kasvatamme uuden tuulivoimakapasiteetin osuutta eurooppalaisessa sähköverkossa.

Ensimmäiset 24 tuulivoimalaa on äskettäin otettu käyttöön, ja seuraavien kymmenen odotetaan valmistuvan vuoden 2016 aikana. OX2 huolehtii kokonaisuudessaan 105 MW:n tehoisen tuulipuiston kaupallisesta ja teknisestä operoinnista.

Lisätietoja antavat:
Paul Stormoen, OX2 Wind -yrityksen toimitusjohtaja, puh: +46 (0)70-671 1818.
Sähköposti: paul.stormoen@ox2.com
Allianz Capital Partners: Stefanie Rupp-Menedetter, puh: +49 89 3800 2743.
Sähköposti: Stefanie.rupp@allianzcapitalpartners.com

Allianz Capital Partners
Allianz Capital Partners on Allianz Group -ryhmän sisäinen vaihtoehtoisten sijoitusten omaisuudenhoitaja. Münchenin, Lontoon, New Yorkin ja Singaporen toimistojen kautta Allianz Capital Partners (ACP) huolehtii noin 10 miljardin arvoisista sijoitusvaroista. Investointien painopisteenä ovat suorat infrastruktuuriin ja uusiutuvaan energiaan mutta myös osakerahastoihin tehtävät investoinnit. ACP:n investointistrategia tähtää vetovoimaiseen, pitkäaikaiseen ja vakaaseen tuottoon samalla, kun Allianz Group -ryhmän yleistä investointisalkkua monipuolistetaan. www.allianzcapitalpartners.com

OX2
OX2 kehittää, rakentaa, rahoittaa ja operoi uusiutuvan energian hankkeita Pohjoismaissa. Johdamme muutosta kohti kestävämpää energiantuotantoa tarjoamalla pääomasijoittajille ja suurille energian käyttäjille mahdollisuuden investoida ja omistaa uusiutuvaa sähköntuotantoa. OX2 on rakentanut puolet Pohjoismaiden teollisesta tuulivoimakapasiteetista. Yhtiö toimii Ruotsissa, Suomessa, Norjassa sekä Puolassa. Lisätietoja OX2 yrityksenä.

Jaa
× -