Glötesvålen käyttöön – IKEA energiaomavarainen Pohjoismaissa

2015-06-02

IKEA vihkii tänään käyttöön yrityksen kolmannen tuulipuiston Ruotsissa ja ottaa siten historiallisen askeleen kestävään tulevaisuuteen. 30 uuden Härjedalenin Glötesvålenissa sijaitsevan tuulivoimalan avulla IKEA-konsernista tulee täysin energiaomavarainen Pohjoismaissa, ja tuottaa nyt enemmän energiaa, kuin mitä sen yhteenlaskettu toiminta Pohjolassa kuluttaa. IKEA-konserni on viimeisten vuosien aikana investoinut yhteensä yli 1,5 miljardia kruunua uusiutuvaan energiaan Ruotsissa. Glötesvålenin tuulipuisto on OX2:n rakentama ja ylläpitämä.

– Energiaomavaraisuuden saavuttaminen Pohjoismaissa on tärkeä askel energiaomavaraisuustavoitteen saavuttamiseksi globaalissa mittakaavassa vuonna 2020. Uskomme, että se mikä on hyväksi asiakkaillemme ja planeetallemme, on hyväksi myös IKEA:lle, Håkan Svedman, IKEA Ruotsin maajohtaja sanoo.

Myös Ruotsin Energiaviranomaisen pääjohtaja Erik Brandsma osallistuu Glötesvålenin avajaisiin.

– Glötesvålenin avajaiset ovat hyvin tärkeät. Tuulipuisto osoittaa, että Ruotsin elinkeinoelämä voi pitkäjännitteisellä suunnittelulla ja vastuullisella omistuksella osoittaa tietä. Johtamalla tuulivoiman kehitystä kylmässä ilmastossa sekä paikallisen sitoutumisen kautta Ruotsi pystyy kehittämään haja-asutusalueita ja tekemään energiajärjestelmästä kestävän. Olen ylpeä yhteisestä saavutuksestamme täällä, Energiaviranomaisen pääjohtaja Erik Brandsma sanoo.

IKEA-konsernilla on vanhastaan yhdeksän tuulivoimalaa Korpfjälletissä ja seitsemän Rämsbergetissä Taalainmaalla. Päivän avajaisten jälkeen IKEA-konserni omistaa 46 tuulivoimalaa Ruotsissa ja tuottaa enemmän energiaa, kuin mitä yritys kuluttaa Pohjoismaissa.

– Kestävyys on keskeinen osa liikeideaamme. Siihen kuuluu paitsi energiatehokkaiden LED-lamppujen tarjoaminen asiakkaillemme toimintamme harjoittaminen omalla uusiutuvalla energialla. Pystyäksemme kasvamaan ja saavuttaaksemme monille ihmisille tarjottavan paremman arkipäivän visiomme meidän on toimittava planeettamme asettamien rajoitusten puitteissa, IKEA Ruotsin kestävyysvastaava Jonas Carlehed sanoo.

IKEA-konserni on investoinut yhteensä 1,5 miljardia kruunua kestävään energiaan Ruotsissa ja on vuoden 2015 loppuun mennessä investoinut globaalissa mittakaavassa noin 14 miljardia kruunua uusiutuvaan energiatuotantoon, etupäässä aurinko- ja tuulivoimaan.

Invigning Glötesvålens vindpark

Glötesvålenin tuulipuiston avajaiset
Glötesvålenin tuulipuisto on OX2:n rakentama ja ylläpitämä. Puiston 30 tuulivoimalan lasketaan tuottavan noin 220 GWh sähköä vuosittain. Määrä vastaa noin 44 000 kotitalouden vuosittaista sähkönkulutusta. Glötesvålenin tuuliolot ovat Pohjoismaiden parhaimpia. Puisto sijaitsee 1 010 metriä merenpinnan yläpuolella keskivertotuulisuuden ollessa 8 – 9 sekuntimetrin välillä.

– Tänä vuonna Ruotsissa tuotetaan yli 14 000 GWh tuulivoimaa, ja Glötesvålenin tuulipuisto tuottaa melkein yhtä paljon kuin maan tuulivoiman kokonaistuotanto oli vuonna 2000. Haluan kiittää IKEA:a heidän kestävämpään yhteiskuntaan tähtäävästä toiminnastaan, jota yritys toteuttaa taloudellisesti kestävällä ja vastuullisella tavalla asettamalla korkeita vaatimuksia kaikille hankkeeseen osallistuville, OX2 Wind-yrityksen TJ Paul Stormoen sanoo.

Katso SVT Jämtlandin insertti (ruotsiksi)

Lue lisää Glötesvålenista (ruotsiksi)

Jaa
× -