O2 myy kolmannen tuulipuiston IKEA:lle

2013-07-02

IKEA-konserni tekee uusia vihreitä tuulivoimapanostuksia Ruotsissa yhdessä O2:n kanssa. Taalainmaalla sijaitsevaan Rämsbergetiin rakennetaan 7 uutta tuulivoimalaa. Sen jälkeen IKEA-konserni on ostanut kolme kaikkiaan 46 tuulivoimalan sisältävää tuulipuistoa O2:lta.

Rämsberget sijaitsee linnunteitse parin kilometrin päässä Korpfjälletistä, jossa IKEA jo vanhastaan omistaa 9 tuulivoimalaa O2:n rakentamassa ja ylläpitämässä tuulipuistossa. O2 on myös rakentamassa 30 tuulivoimalan puistoa Glötesvåleniin Härjedaleniin, joka luovutetaan IKEA:lle vuonna 2015. Kolme tuulipuistoa yhdessä tekevät IKEA:sta omavaraisen sähkössä Ruotsissa olevissa rakennuksissaan sekä toiminnassaan.

– Sen lisäksi että luomme investoinnillamme vihreitä työpaikkoja ja tuemme vähähiilisempää yhteiskuntaa, pystymme itse valvomaan sähkökustannuksiamme. Kierrämme vakiintuneet sähkömarkkinat ja tuotamme itse oikeahintaista, uusiutuvaa sähköä, josta asiakkaamme hyötyvät saaden huokeahintaista kodinsisustusta, Håkan Svedman, IKEA Sverigen toimitusjohtaja sanoo.

O2 vastaa 7 Rämsbergetissä sijaitsevan tuulivoimalan suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta. Rakentaminen käynnistettiin heinäkuussa 2013, ja tuulivoimalan lasketaan käynnistyvän vuoden 2014 alkupuolella.

– Tämä on O2:n toinen IKEA:n kanssa solmima kauppa. IKEA jatkaa tienraivaajana ja on esikuvana yrityksille, jotka eivät kuulu perinteisten sähkömarkkinoiden piiriin. Omistamalla oman tuulivoimansa IKEA saa useampia voittoja, jotka koostuvat vähäisemmästä ympäristövaikutuksesta, pitkälle tähtäävästä taloudesta ja riippumattomuudesta, O2 Vindkompanietin toimitusjohtaja Paul Stormoen sanoo.

IKEA-konserni on varannut 13 miljardia kruunua vuodelle 2015 (1,5 miljardia euroa) investoidakseen ennen kaikkea tuulen ja auringon tuottamaan uusiutuvaan energiaan. IKEA-konserni omistaa tänään 137 joko käytössä tai rakenteilla olevaa tuulivoimalaa ympäri maailmaa sekä 300 000 aurinkokennoa.

Faktaa Rämsbergetin tuulipuistostaSeitsemästä tuulivoimalasta koostuva tuulipuisto rakennetaan Rämsbergetiin, joka sijaitsee Malung-Sälenin kunnassa Taalainmaalla. Olemme saaneet luvan 11 tuulivoimalan rakentamiselle, mutta sähköverkon asettamien rajoitusten johdosta rakennamme tällä haavaa 7 voimalaa. Rakennettavat tuulivoimalat ovat merkiltään Vestas V112-3.0 MW, ja niiden tornien korkeus on 119 metriä ja roottorin läpimitta 112 metriä. Puiston lasketaan tuottavan 72 GWh/vuodessa, mikä vastaa n. 16 000 kotitalouden vuotuista sähkönkulutusta. Niiden avulla hiilidioksidipäästöt vähenevät jopa 57 600 tonnilla vuodessa (Valtion energiaviraston laskelmamallin mukaan). Vuoden keskimääräisen tuulisuuden lasketaan olevan n. 7,7 m/s.

Tuulivoimalayhtiö O2 vastaa tuulipuiston suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta. Rakentaminen käynnistettiin kesän 2013 aikana, ja tuulivoimalan lasketaan käynnistyvän vuoden 2014 ensimmäisen neljänneksen aikana.

Dela
× -