Logotype

OX2 sai tutkimusluvat kahdelle merituulihankkeelle Pohjanlahdella – “Askel eteenpäin kohti suomalaista merituulituotantoa”

tammikuu 17, 2022, 08:00
 Tiedotteet
TypeError: Cannot read properties of undefined (reading 'length')

Hailuodosta länteen rakennettava Halla-hanke ja Pietarsaaresta länteen rakennettava Laine-hanke saivat tutkimusluvat valtioneuvoston yleisistunnossa torstaina 13. tammikuuta. Tutkimusluvat mahdollistavan laajemmin merenpohjan tutkimisen, jonka perusteella saadaan lisätietoa hankealueesta.

Tutkittaville alueille suunnitellaan yhteensä jopa 310 merituulivoimalaa, jotka toteutuessaan tuottaisivat 23 TWh ympäristöystävällistä uusiutuvaa sähköä. Vuonna 2020 Suomessa tuotettiin sähköä yhteensä 67 TWh. Lisäksi sekä Hallan että Laineen osalta on aloitettu ympäristövaikutusten arviointi ja molempien hankkeiden osalta on pidetty ennakkoneuvottelut viranomaisten ja sidosryhmien kanssa.

”Tämä on askel eteenpäin kohti suomalaista merituulituotantoa, joka tulee lisäämään maan tuulivoimakapasiteettia merkittävästi. Tutkimuslupien myötä Suomessa päästään edistämään merituulihankkeita aiemmin hyödyntämättömältä talousvyöhykkeeltä”, iloitsee OX2:n Suomen maajohtaja Teemu Loikkanen.

Hankkeet ovat vielä alustavassa vaiheessa ja varsinainen sähkötuotanto tulee käynnistymään vasta tämän vuosikymmenen loppupuolella.

”Merituulivoima on avainasemassa uusiutuvan sähkön tuotannon lisäämisessä ja yhteiskunnan sähköistämisessä. Esimerkiksi vihreän vedyn tuottaminen ja teollisten prosessien sähköistäminen sekä datakeskukset tai akkutehtaat vaativat valtavan määrän uusiutuvaa sähköntuotantoa”, Loikkanen korostaa.

Lisätietoja:

Maajohtaja Teemu Loikkanen
+358 50 373 6243
teemu.loikkanen@ox2.com

Merituulivoiman hankekehitysvastaava Olli Takalammi
+358 40 091 3788
olli.takalammi@ox2.com

OX2 kehittää ja myy tuuli- ja aurinkovoimapuistoja. Se on ottanut johtavan aseman laajamittaisen maatuulivoiman rakentajana toteutettuaan vuodesta 2004 alkaen noin 2,5 GW tuulivoimaa Suomeen, Ruotsiin, Norjaan ja Puolaan muun muassa Allianzille, Ardianille ja IKEAlle. Vuosina 2014–2020 OX2 toteutti Eurooppaan enemmän maatuulivoimaa kuin mikään muu toimija. Lisäämällä uusiutuvan energian saatavuutta OX2 edistää siirtymistä kohti kestävämpää tulevaisuutta. OX2 toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Puolassa, Ranskassa, Liettuassa, Espanjassa, Italiassa ja Romaniassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Tukholmassa. Vuonna 2020 liikevaihto oli 5 201 miljoonaa kruunua ja liikevoitto 416 miljoonaa kruunua. OX2 on listattu Nasdaq First North Premier Growth Market -markkinapaikalle. Lisätietoja osoitteessa www.ox2.com