Reija Knuutila aloitti hankekehityksen juristina OX2:lla viime helmikuussa

Uutiset ⎜ marraskuu 5, 2021

Reija Knuutila, OX2

HTM, OTM Reija Knuutila nimitettiin OX2:n juristiksi viime helmikuussa. Tehtävässään hän tukee hankkeiden onnistumista ja etsii solmukohtiin ratkaisuja, jotka pitävät liiketoiminnan rattaat liikkeellä.

Alku uudessa tehtävässä oli etätyöaikana poikkeuksellinen, mutta sujui hyvin. ”Tuulivoiman mahdollisuudet ymmärtäessäni tiedostin, että olen tosiaan mukana toteuttamassa energiamurrosta, ja se on inspiroivaa. Oikeastaan jokainen projekti vie lähemmäksi hiilineutraalia tulevaisuutta ja koen tämän työn ilmastonmuutoksen aikana hyvin mielekkääksi”, Knuutila kertoo. ”Usein on tullut ajateltua, että ei voi olla totta, teenkö todella työkseni näin hienoja juttuja!”

Aiemmin sähköverkkoyhtiössä maankäytön sopimuskysymysten parissa työskennelleelle Knuutilalle uusiutuvan energian pariin siirtyminen oli luontevaa. ”Sähköverkko-osaamisesta on hyötyä alalla ja uudet haasteet vetivät puoleensa. Uuden oppiminen on oikeastaan aina vienyt minua eteenpäin” Knuutila sanoo. ”Olen utelias ja halusin laajentaa osaamistani energia-alalla, jonka koen omakseni.”

Knuutila työskentelee juristina tuulivoiman ja muiden uusiutuvan energian tuotantomuotojen hankekehityksen parissa. Tehtäviin kuuluu esimerkiksi sopimusten ja vastineiden laatimista, erilaisia selvityksiä ja ajankohtaisten lainsäädäntöuudistusten seuraamista.

”Kehitän myös toimintaamme esimerkiksi tietosuojan ja maankäytön saralla, ja etsin vastauksia siihen, miten erilaiset uusien teknologioiden ratkaisut tulisi luvittaa”, Knuutila kertoo. ”Koen onnistuneeni, kun saan avattua tietyn solmukohdan tai vaikka kerrottua työkaverille, että viimeaikainen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu vaikuttaa positiivisesti hänen vastuullaan olevaan hankkeeseen.”

OX2:n slogan on Energiamme ei lopu koskaan. Toisin kuin tuulen, työntekijän energia ei ole ehtymätön. Mistä saat itse energiaa työn ulkopuolella? 

”Luonnossa vietetty aika lataa akkuja parhaiten. Kesällä vaelsimme perheen kanssa Hossassa ja Pyhällä. Harrastan myös joogaa, ja muuten vapaa-aika kuluu pitkälti lastemme kanssa touhutessa.”