maaliskuu 3, 2022, 10:46
 Uutiset

Carl Andtfolk nimitetty OX2:n maankäyttöpäälliköksi

Carl Andtfolk aloitti OX2:n maankäyttöpäällikön tehtävässä viime marraskuussa. Hän toimii työssään tiiviissä vuorovaikutuksessa maanomistajien kanssa solmien maanvuokrasopimuksia sekä neuvottelee tiekuntien kanssa  teiden käytöstä ja muista maankäyttöön liittyvistä asioista.

”Tuulivoimahankkeissa kaikkien osapuolten näkökulmat ovat tärkeitä”, Andtfolk sanoo ja jatkaa: ”Kokemukseni metsäalalta auttaa minua ymmärtämään hyvän vuorovaikutuksen arvon. Olen itse tuulivoimahankkeissa mukana myös maanomistajana, mistä on työssäni hyötyä kaikkien osapuolten kannalta.”

Tällä hetkellä Andtfolk toimii Korkeamaan tuulivoimahankkeessa Soinissa ja Tevaniemen hankkeessa Ikaalisissa. Molemmat näistä ovat kehitysvaiheessa olevia hankkeita. Lisäksi hän vastaa esimerkiksi parhaillaan rakenteilla olevan Mustasaaren Merkkikallion tuulipuiston maankäyttöön liittyvistä tehtävistä. ”Olen äidinkieleltäni ruotsinkielinen ja siksi on luonnollista, että työskentelen Pohjanmaan kaksikieliselle rannikolle sijoittuvien hankkeiden parissa”, Andtfolk kertoo.

Koulutukseltaan Andtfolk on metsätalousinsinööri, joka laajentaa osaamistaan jatkuvasti. Parhaillaan Andtfolk suorittaa  luonnonvarojen hallinnan jatkokoulutusta, josta hän valmistuu ensi syksynä. Myös aiemmin käydyistä biotalouden jatko-opinnoista on ollut hyötyä uudessa tehtävässä.

OX2:lle Andtfolk siirtyi Metsä Groupilta metsänhoitoesimiehen tehtävästä, johon kuului metsänhoitoyrittäjien hankintaa, valvomista ja kouluttamista Vaasan ja Kokkolan välisillä alueilla. Uuteen työhön hänet houkutteli kiinnostus alaa kohtaan sekä uudet, innostavat haasteet.

”Olen viihtynyt hyvin OX2:lla. Vastaanotto on ollut erinomainen ja uutta opittavaa riittää, mikä on mukavaa  ja motivoivaa. Onboarding-kursseja on ollut alusta asti melkein päivittäin, mitä arvostan todella paljon”, Andtfolk kuvailee ensimmäisiä kuukausiaan työssään.

Työn ulkopuolella Andtfolkilla on useita harrastuksia, joista ei vauhtia ja ääntä puutu. ”Minulla on 4-vuotias tytär, jonka kanssa meillä on usein juoksukilpailuja kotonamme”, Andtfolk hymyilee. Lisäksi hän viihtyy kuntosalilla, sulkapallon tai futsalin parissa sekä rumpujen takana.

OX2:n slogan on Energiamme ei lopu koskaan. Toisin kuin tuulen, työntekijän energia ei ole ehtymätön. Mistä saat itse energiaa työn ulkopuolella?

”Hyvästä ruoasta, hyvistä unista ja liikunnasta. Paljon lisäpuhtia tuo myös se, kun työpäivän jälkeen saan hakea iloisen tyttäreni päiväkodista”, Andtfolk sanoo.