Logotype

Meistä

OX2 on vuonna 2004 perustettu pörssilistattu uusiutuvan energian yhtiö, joka on toiminut Suomessa vuodesta 2012. Liiketoimintamme perustuu suuren mittakaavan uusiutuvan energian ratkaisuihin.

Suomessa uusiutuvan energian teknologioihimme kuuluvat maatuulivoima, merituulivoima, aurinkovoima sekä energian varastointi. Yhtiömme kehittää aktiivisesti myös Power-to-X-hankkeiden salkkua. Vastaamme hankkeiden kehittämisestä, rakentamisesta ja myynnistä sekä niiden teknisestä ja taloudellisesta hallinnoinnista. Olemme yksi Suomen suurimmista maatuulivoimatoimijoista.

Hankekehitysportfoliomme koostuu itse käynnistämistämme sekä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa kehitettävistä, eri vaiheissa olevista uusiutuvan energian hankkeista.  

Suomessa henkilöstöömme kuuluu noin 90 asiantuntijaa, jotka työskentelevät erilaisissa tehtävissä uusiutuvan energian saatavuuden lisäämiseksi. 

Manner-Suomen lisäksi toimimme myös Ahvenanmaalla. Lisätietoa Ahvenanmaan toiminnastamme löydät ruotsiksi täältä. 

OX2 Suomi avainluvut

Maatuulivoimaa hankekehitysportfoliossa
5 246 MW
(Q2/2024)
Merituulivoimaa hankekehitysportfoliossa
3 060 MW
(Q2/2024)
Aurinkovoimaa hankekehitysportfoliossa
1 015 MW
(Q2/2024)
Energian varastointia hankekehitysportfoliossa
50 MW
(Q2/2024)
Maatuulivoimaa rakenteilla
601 MW
(Q2/2024)
Maatuulivoimaa hallinnoitavana
840 MW
(Q2/2024)