Logotype

Carl Häggström OX2:n Business Controlleriksi 

marraskuu 8, 2023, 10:00
 Uutiset

Carl Häggström aloitti Business Controllerina OX2:lla elokuussa. Tehtävässään hän vastaa yhdessä hanketiimien kanssa rakennusvaiheessa olevien tuulipuistojen sisäisestä raportoinnista ja taloudesta.

Toimenkuvansa mukaisesti Häggström seuraa rakennushankkeiden budjettia ja varmistaa, että kulut pysyvät sovituissa raameissa. Hän kertoo tekevänsä tiivistä yhteistyötä projektijohdon kanssa. “Teen taloudellisia analyyseja ja raportteja, jotka auttavat hankkeiden projektipäälliköitä ja johtoa päätöksenteossa”, Hägström kuvaa.

Uusia tehtäviään Häggström hoitaa sekä Vaasan toimistolta että kotitoimistoltaan käsin. “Parasta työtehtävässäni on monipuoliset ja vaihtelevat päivät. Erityisen hienoa on, että pääsen välillä myös vierailemaan tuulipuistojen rakennustyömailla. Pistäytymiset paikan päällä tuovat aina tiettyä konkretiaa pääosin toimistolla tehtävään työhöni”, hän kertoo. 

Ennen OX2:lle siirtymistä Häggström toimi niin ikään Business Controllerina pienessä pietarsaarelaisessa tuotantoyhtiössä. Myös energia-ala on Häggströmille tuttu jo aiemmalta urapolulta, sillä hän työskenteli reilut pari vuotta merenkulku- ja energiamarkkinoille teknologiaa toimittavassa yhtiössä. Koulutukseltaan Häggström on kauppatieteiden maisteri.

“Uusiutuvan energian teknologiat ja mahdollisuus työskennellä kansainvälisessä ympäristössä saivat minut hakemaan OX2:lle”, Häggström sanoo siirtymisestään uusiin haasteisiin.

Ensimmäiset kolme kuukautta OX2:lla ovat nyt takanapäin, ja Häggström kertoo olevansa erittäin tyytyväinen. “Vaasan toimistollamme työskentelee pieni, mutta todella mukava porukka. Meillä on myös vahva toimistojen välinen yhteistyö sekä Suomessa että Ruotsissa”, hän iloitsee. 

OX2:n missio on lisätä uusiutuvan energian saatavuutta. Mistä saat itse energiaa työn ulkopuolella?  

“Työn ulkopuolella saan energiaa perheeni kanssa olemisesta, avantouinnista ja kahvihetkistä.”