Haussa Project Manager, Offshore
Haluatko päästä mukaan aikakautemme suurimpaan muutokseen, jättämään oman kädenjälkesi vihreään siirtymään ja siten rakentamaan tulevaisuutta myös jälkipolville? Haemme nyt Project Manageria OX2 Suomen offshore-tiimiin.
Merituulivoima on avainasemassa Suomen ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä ja maamme sähköistämisessä. OX2:lla on tällä hetkellä kehitettävänä merituulivoimahankkeita yli 18 000 MW:n edestä. Merituulivoima on kilpailukykyisin tapa tuottaa uusiutuvaa sähköä tämän vuosikymmenen lopulla ja siksi haluamme nyt investoida tulevaan.
Tässä työssä sinulla on käsissäsi moniulotteinen ja haastava projekti, jonka kokonaisuudesta kannat vastuun. Johdat projektia ja kommunikoit aktiivisesti eri sidosryhmien kanssa, mutta olet myös itse viemässä projektia eteenpäin käytännön tasolla. Yhteistyökumppanisi ovat sekä ulkoisia asiantuntijoita ja viranomaisia että sisäisiä kumppaneita. Vastaat riskienhallinnasta sekä siitä, että hanke on kokonaisuudessaan suunnitelmanmukainen ja toteuttamiskelpoinen.
Sinulla tulisi olla vahva projektikokemus ja ymmärrät isoja teollisen kokoluokan hankkeita. Kykenet hallinnoimaan laajoja kokonaisuuksia itsenäisesti, systemaattisesti ja onnistuneesti. Sinulla on mahdollisesti Project Management – koulutus ja sertifiointi. Olet toiminut vaikkapa isojen alueellisten infrahankkeiden parissa tai meritoimialaympäristössä myös kokemus Power-to-X toimialalta olisi eduksesi tässä mielenkiintoisessa tehtävässä. Kommunikoit sujuvasti suomeksi ja englanniksi ja jos vielä hallitset ruotsia, on se sinulle hyvä apu työssäsi.
Me OX2:lla arvostamme juuri sinua, asennettasi, haluasi oppia ja kehittyä sekä luonnollisesti aikaisempaa kokemustasi tätä tehtävää tukevalta osa-alueelta. Meillä tulet työskentelemään asiantuntijaorganisaatiossa, joka on sitoutunut nopeuttamaan uusiutuvan energian saatavuutta ja siirtymistä puhtaaseen energiaan. Tarjoamme dynaamisen ja inspiroivan työpaikan, jossa monialaisen yhteistyön avulla saavutetaan tuloksia. Meillä saat vapauden ja vastuun tehdä suuria asioita, joilla tulee olemaan pysyvä vaikutus tuleville sukupolville! Sinun tulee vain osata johtaa ja käyttää hyödyksi olemassa olevaa asiantuntijuutta.
Toimistomme sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Vaasassa ja Hämeenlinnassa ja meillä on myös laajat etätyömahdollisuudet, joten tehtävän hoitaminen onnistuu hyvin mistä päin tahansa! Työ vaatii kuitenkin säännöllistä matkustamista pääasiassa kotimaassa.
Lisätietoja tehtävistä antaa WasaTalent Oy:n Päivi Ekholm 040 524 5554 tai paivi.ekholm@wasatalent.fi
Lähetä työhakemuksesi ja CV:si suoraan WasaTalentin sähköiseen rekrytointijärjestelmään viimeistään 16.11.2022.
OX2 kehittää, rakentaa, myy ja hallinnoi uusiutuvaa energiantuotantoa. Laajamittaisen, maalla tuotettavan tuulivoiman rakentajana vuonna 2004 perustettu OX2 on noussut johtavaan asemaan Euroopassa. Vuosina 2014–2020 OX2 toteutti Eurooppaan enemmän maatuulivoimaa kuin mikään muu toimija. Lisäämällä uusiutuvan energian tuotantoa OX2 edistää muutosta kohti kestävämpää tulevaisuutta.
Pääkonttorimme sijaitsee Tukholmassa ja Suomen toimistot Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Vaasassa ja Hämeenlinnassa. OX2 on listattu Nasdaq Stockholm -pörssilistalle. Vuonna 2021 liikevaihto oli 470 miljoonaa euroa. Työntekijöiden määrä on noin 400, joista Suomessa on noin 70.