elokuu 9, 2021, 11:23
 Uutiset

Jarkko Hyttisestä OX2:n tekninen projektipäällikkö

DI Jarkko Hyttinen aloitti helmikuussa OX2:lla teknisenä projektipäällikkönä.

”Tuulipuiston toteuttaminen on kiinni tekijöiden osaamisesta. Osaaminen näkyy viime kädessä sähkön hinnassa”, Jarkko Hyttinen kertoo.

”Mittausten pohjalta mallinnetaan energian tuottoa. Jos huomataan, että alueella esimerkiksi tuulee eri tavalla kuin oletettiin, voidaan mittausten perusteella muokata tuulivoimaloiden tyyppiä ja sijoittelua”, Hyttinen kertoo työstään. ” Voimalatyypin valinta vaikuttaa tuulipuiston sähköntuottoon. Voimalan korkeus ja roottorin koko ovat tärkeimmät vaikuttimet.”

Kehitysvaiheen teknisessä ohjauksessa yhteensovitetaan rakennettavuuden, energiantuoton ja sähkönsiirron asioita. Kasvaneiden tuulipuistojen tehojen myötä sähkönsiirron suunnittelun merkitys on kasvanut. Isoimmista tuulipuistoista sähkö siirretään jopa 400 kilovoltin jännitteellä siirtohäviöiden minimoimiseksi ja suuren siirtokapasiteetin mahdollistamiseksi.

”Hyvällä suunnittelulla voidaan pienentää hankkeen ympäristövaikutuksia ja kasvattaa tuottoa. Huomasin heti aloitettuani, että OX2 on kärjessä osaamisessa ja näin ollen eturivissä järkihintaisen uusiutuvan energian osuuden kasvattamisessa Suomessa.”

Konetekniikan DI Hyttinen siirtyi tehtäväänsä Fimeriltä. Tuulivoima-ala tuli tutuksi Winwindillä noin kymmenen vuotta sitten, minkä jälkeen hän on toiminut muun muassa aurinkosähkön ja energiavarastojen tuotekehityksen parissa.

”Tuulivoima veti puoleensa. Se, että sitä rakennetaan nyt ilman mitään tukia on hyvä merkki: tämä on aidosti kilpailukykyistä energiaa”, Hyttinen kuvailee. ”Haluan tehdä työtä, jolla on merkitystä ja joka vie eteenpäin maailman hyvinvointia.”

”Luonnon monimuotoisuus on itselleni todella tärkeä arvo. On ollut mukavaa huomata, että se on sitä myös työnantajalleni” hän jatkaa. ”OX2 pyrkii aidosti säilyttämään lajeja ja ottamamaan monimuotoisuuden huomioon rakentaessaan tuulipuistoja. Eräässä tuulivoimalahankkeessamme on esimerkiksi suunnitteilla taimenpuron kunnostus.”

OX2:n slogan on Energiamme ei lopu koskaan. Toisin kuin tuulen, työntekijän energia ei ole ehtymätön. Mistä saat itse energiaa työn ulkopuolella?

”Luonnosta ja perheestä. Kalastan, mökkeilen ja retkeilen”, Hyttinen kertoo.