Juha Alhainen OX2:n sähköverkkoasiantuntijaksi
Juha Alhainen aloitti marraskuussa OX2:n sähköverkkoasiantuntijana. Hän tuo mukanaan sähköteknistä osaamista uusiutuvan energian hankkeiden rakennus- ja ylläpitotiimien tueksi.
”Sähköverkkojen turvallisuus, luotettavuus ja käytettävyys ovat keskeisiä tuuli- ja aurinkopuistojen toiminnalle ja niiden tuottaman sähkön jakelulle. Työni tavoitteena onkin auttaa hankkeiden sähköverkkojen toiminnallisissa ja teknisissä ratkaisuissa. Lisäksi kehitän sähköturvallisuusohjeistuksia ja tuon turvallisuuskäytäntöjä osaksi arjen tekemistä”, Alhainen kuvaa.
Sähköalalta Alhaisella on pitkä ja monipuolinen kokemus. Uransa aikana hän on toiminut muun muassa projekti-insinöörinä suurten terästehtaiden ja kantaverkkojen sähköjärjestelmien parissa sekä sähköurakoitsijan palveluksessa.
OX2:ta edeltäneet kymmenen vuotta Alhainen työskenteli konsulttina vastaten sähkösuunnittelun, valvonnan ja rakennuttamisen johtamisesta. Samalla hän toimi valtuutettuna tarkastajana, jonka myötä myös sähköalan lainsäädäntö ja standardit tulivat tutuiksi.
Uusiin haasteisiin Alhaisen innosti halu saada vaihtelua esihenkilötyöhön ja päästä taas hyödyntämään omaa teknistä asiantuntijuutta laajemmin.
”Kun huomasin OX2:n avoimen tehtävän LinkedInissä, kiinnostuin heti. Rekrytointiprosessi eteni jouhevasti ja päätös siirtyä uusiin tehtäviin tuntui luontevalta. OX2 vaikutti dynaamiselta yritykseltä, joka on vahvasti mukana energiamurroksessa”, hän kertoo.
Koulutukseltaan Alhainen on automaatioasentaja, automaatio- ja sähkötekniikan insinööri sekä sähkövoimatekniikan diplomi-insinööri.
Ensimmäinen kuukausi OX2:lla on Alhaisen mukaan ollut sopiva yhdistelmä perehdytystä, itsenäistä työskentelyä ja tuleviin projekteihin mukaan hyppäämistä. OX2:n Oulun toimistolle Rovaniemellä asuva Alhainen on ehtinyt tuoda myös ripauksen tamperelaista henkeä. ”Olen kotoisin Tampereelta ja toin tietysti mukanani Tappara-kahvimukin. Saa nähdä, ilmestyykö sellaisia jatkossa muillekin toimistoille”, hän naurahtaa.
OX2:n missio on lisätä uusiutuvan energian saatavuutta. Mistä saat itse energiaa työn ulkopuolella?
”Kotipaikkakuntani ulkoilu- ja liikuntamahdollisuudet pitävät mielen virkeänä. Ladut ja lenkkipolut lähtevät lähes kotiovelta, joten ulkoilemme paljon koko perheen kanssa. Viime aikoina myös pesäpallo ja lentopallo ovat tehneet paluun harrastuksiini.”