Malin Sjöblomista nuorempi hankekehityspäällikkö merituulivoimatiimiin
DI Malin Sjöblom aloitti elokuun alussa OX2:n nuorempana hankekehityspäällikkönä Suomen merituulivoiman hankekehitystiimissä. Hän vie yhdessä tiiminsä kanssa merituulivoimahankkeita eteenpäin niiden kehitysvaiheessa. ”Teemme paljon yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa. Lisäksi huolehdimme esimerkiksi erilaisten selvitysten keräämisestä sekä hankkeiden lupa-asioiden ja ympäristövaikutusten arvioinnin etenemisestä”, Sjöblom kertoo uusista tehtävistään.
”Keskitymme hankkeissa avoimeen ja aktiiviseen vuorovaikutukseen paikallisväestön, alihankkijoiden ja viranomaisten kanssa. Vain yhdessä kaikki saadaan etenemään sujuvasti ja vastuullisesti. On erittäin tärkeää, että suuren kokoluokan merituulivoimahankkeita päästään toteuttamaan suunnitellussa mittakaavassa, sillä mittavilla hankkeilla saavutetaan myös suurin hyöty”, sanoo Sjöblom.
Sjöblom on koulutukseltaan kemiantekniikan diplomi-insinööri, minkä lisäksi hänellä on aineenopettajan pätevyys. Valmistumisen jälkeen keväällä 2021 opettajan työt veivätkin hetkeksi mennessään, kunnes uudet haasteet OX2:lla kutsuivat. ”Kestävä kehitys on lähellä sydäntäni ja siksi tuulivoima-ala veti minua puoleensa”, Sjöblom kuvailee.
Alku OX2:lla on sujunut hyvin ja ollut myös täynnä tapahtumia. Sjöblomin ensimmäiseen kuukauteen uudessa tehtävässään mahtui esimerkiksi Halla-merituulivoimahankkeen yleisötilaisuus Raahessa sekä muutto isompaan toimistoon Vaasassa. Jatkuva uuden oppiminen tekee päivistä mielenkiintoisia ja vaihtelevia. Jo nyt Sjöblom on ehtinyt keräämään paljon uutta tietoa ja osaamista.
Työn ulkopuolella Sjöblomin voi löytää jalkapallokentältä tai joogatunnilta. ”Jalkapalloa pelaan paikallisessa joukkueessa. Lisäksi luonnossa liikkuminen virkistää aina – ainakin silloin, kun syksyn hirvikärpäset eivät liity seuraan”, Sjöblom nauraa. Iltaisin aika kuluu usein myös käsitöitä tehden ja sarjoja katsellen.
OX2:n slogan on Energiamme ei lopu koskaan. Toisin kuin tuulen, työntekijän energia ei ole ehtymätön. Mistä saat itse energiaa työn ulkopuolella?