Logotype

Merkkikallion loput kolme voimalaa saivat rakennusluvan

lokakuu 5, 2021, 11:46
 Uutiset
TypeError: Cannot read properties of undefined (reading 'length')

Uusiutuvan energian yhtiö OX2 ja kanadalaista eläkevarallisuutta sijoittava Renewable Power Capital (RPC) allekirjoittivat toukokuussa 2021 sopimuksen Merkkikallion tuulipuiston rakentamisesta. Sopimuksentekohetkellä tuulipuistoon suunnitelluista 15 tuulivoimalasta kolmen voimalan rakennusluvat eivät olleet vielä lainvoimaisia. Nyt korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan myös loput kolme voimalaa ovat saaneet rakennusluvan.

Merkkikallion tuulipuiston rakennustyöt käynnistyivät ensimmäisen 12 voimalan osalta jo viime kesänä. Loppujen kolmen voimalan rakentaminen aloitetaan heti. Valmistuessaan tuulipuiston yhteenlaskettu kokonaisteho tulee olemaan 82,5 megawattia. Tuulipuisto liitetään sähköverkkoon Merkkikallion tuulipuiston alueelle rakennettavan uuden sähköaseman kautta.

Jo vuonna 2013 käynnistetty hanke sijaitsee Pohjanmaalla Mustasaaren ja Vaasan alueilla. Parhaillaan Merkkikallion tuulipuiston alueella rakennetaan teitä, nostokenttiä ja voimaloiden perustuksia. Tuulipuiston sähköverkon rakentaminen on juuri aloitettu ja työt sen osalta jatkuvat ensi kesään. Tuulivoimalat pystytetään kesällä 2022 ja tuulipuisto valmistuu vuoden 2022 loppuun mennessä, jolloin se luovutetaan omistajalleen RPC:lle.

Merkkikallion tuulipuistohankkeen tiedot:

• 15 tuulivoimalaa, yhteensä 82,5 MW, joiden kokonaiskorkeus 240 metriä
• Turbiinit: GE 158 5.5 MW
• Infratyöt: Suvic
• Sähköasemat: VEO Oy
• Muuntajat: Multirel/Koncar

Yhteyshenkilö:
OX2:n projektipäällikkö Heidi Siekkinen, +358 50 572 8823, heidi.siekkinen@ox2.com