marraskuu 8, 2022, 12:52
 Uutiset

Minka Viippola juristiharjoittelijaksi OX2:lle 

Minka Viippola aloitti syyskuussa hankekehityksen juristiharjoittelijana. Hän tukee hankkeiden onnistumista tekemällä esimerkiksi sopimusmuutoksia, erilaisia selvityksiä ja seuraamalla lainsäädännön sekä oikeuskäytännön muutoksia.  

”On tärkeää pysyä ajan tasalla oikeuskäytännöstä, jotka kehittyvät alan mukana jatkuvasti. Näin varmistamme, että pystymme toimimaan muuttuvien käytäntöjen mukaisesti. Lainsäädäntö vaatii myös tulkintaa, mikä on myös keskeinen osa työtä”, Viippola kuvailee.

Viippola opiskelee oikeustiedettä Helsingin yliopistossa nyt toista vuotta. Energia-ala taas on tuttu jo pidemmältä ajalta: ”Olin kuusi vuotta töissä sähköverkkoyhtiö Carunalla maankäyttösopimusten parissa, missä pääsin oppimaan laajasti sopimuksista, maanomistuksesta, kiinteistöistä sekä sähköverkkoihin liittyvästä maankäytöstä. Samalla heräsi mielenkiinto energia-alaa ja erityisesti sen sopimuskäytäntöjä kohtaan”, Viippola kertoo. Oikeustieteen ja energia-alan yhdistäminen saikin Viippolan kiinnostumaan työstä OX2:lla:

”Halusin ehdottomasti tarttua tähän mahdollisuuteen. Ympäristö ja kestävä kehitys ovat aiheita, jotka kiinnostavat minua ja ne ovat OX2:lla keskiössä. Olen innoissani, että pääsen kehittämään osaamistani ja saan olla mukana toteuttamassa kestävämpää tulevaisuutta.”

Uudet tehtävät hoituvat nyt Helsingin toimistolta käsin ja alku OX2:lla on sujunut hyvin. Kollegat ovat ottaneet Viippolan lämpimästi vastaan, ja hän on päässyt heti mukaan useisiin erilaisiin hankkeisiin. ”Olen yllättynyt siitä, miten monipuolista osaamista uusiutuvan energian hankekehitys vaatii ja kuinka erilaisia oikeudellisia kysymyksiä siihen liittyy”, Viippola sanoo ja jatkaa: ”OX2:lla on paljon energisiä ihmisiä todella monenlaisista taustoista, mikä tekee työskentelystä erittäin mielenkiintoista.”

Vapaa-ajallaan Viippolalle tärkeintä on yhteinen aika läheisten kanssa, mutta arkeen mahtuu myös monenlaisia harrastuksia, kuten tennis, pilates sekä keramiikkakurssi. ”Innostun helposti kokeilemaan uusia asioita. Viime talvena minua puri hiihtokärpänen enkä malta odottaa tulevaa talvea. Luonto on myös lähellä sydäntäni ja kuuluu elämään niin retkeilyn kuin esimerkiksi avantouinnin merkeissä.”

OX2:n slogan on Energiamme ei lopu koskaan. Toisin kuin tuulen, työntekijän energia ei ole ehtymätön. Mistä saat itse energiaa työn ulkopuolella?  

”Saan energiaa työn ulkopuolella erityisesti läheisistäni, ystävistä ja perheestä. Nautin keskusteluista ja yhteisestä tekemisestä heidän kanssaan. Vapaapäivinä brunssit ystävien kanssa ovat viikon parhaita hetkiä”, Viippola sanoo.