Logotype

Niina Do OX2:n TCM-tiimin Financial Manageriksi

helmikuu 2, 2023, 09:55
 Uutiset

Niina Do aloitti Financial Managerina OX2:n tuulipuistojen teknisestä ja kaupallisesta hallinnoinnista vastaavassa TCM-tiimissä joulukuussa. Do vastaa tehtävässään tuulipuistojen taloushallinnon tehtävistä eli kirjanpidosta sekä kuukausiraportoinnista.

“Tällä hetkellä työskentelen rakenteilla olevan Lestijärven tuulipuiston sekä pian valmistuvien Merkkikallion, Puutikankankaan ja Rustarin tuulipuistojen parissa”, Do kertoo.

Uusia tehtäviään Do hoitaa OX2:n Helsingin toimistolta käsin. Toisinaan työt vievät myös OX2:n pääkonttorille Tukholmaan, jossa muu TCM:n taloushallintotiimi työskentelee. Työmatkat naapurimaahan sopivat hyvin, sillä siellä asuu myös Don perhettä. “Yksi Ruotsin kollegoistani on sattumoisin siskoni. Reissut Tukholmaan ovat tästäkin syystä aina mieluisia”, Do kertoo.

Ennen OX2:lle siirtymistä Do on toiminut kirjanpitäjänä eri yrityksissä sekä viimeisimpänä projektikoordinaattorina Työterveyslaitoksella. OX2:lle hänet houkutteli merkityksellinen työ tulevaisuuden alalla sekä yhtiön tarjoamat loistavat mahdollisuudet kehittää omaa osaamistaan.

Do on ollut erityisen mielissään OX2:n kulttuurista sekä siitä, miten lämpimästi hänet on otettu vastaan. “Arvostan sitä, miten hienosti OX2 huolehtii työntekijöistään. Minulla oli mahdollisuus myös tututusta uusiin työkavereihini jo paria viikkoa ennen virallista aloitusta OX2:n henkilöstötapahtumassa, mikä oli todella mukavaa.”

Töiden ohella Don pitävät kiireisenä liiketalouden opinnot sekä perheravintola, jossa hän käy auttamassa ehtiessään. Vapaalla ollessaan Do viettääkin mieluiten aikaa läheistensä kanssa ruoanlaiton ja leivonnan merkeissä. Kaupungissa asuva Do on viime vuosina oppinut myös nauttimaan luonnosta. “Kesäisin tykkään käydä telttailemassa ja suppailemassa. Talvisin taas käyn laskettelemassa niin usein, kun voin. Myös matkustelu on lähellä sydäntäni”, Do kertoo.

OX2:n missio on lisätä uusiutuvan energian saatavuutta. Mistä saat itse energiaa työn ulkopuolella? 

“Työn ulkopuolella saan energiaa elämän pienistä iloista – siitä kun saan tehdä asioita, joista nautin ja viettää aikaa ihmisten kanssa, joista välitän. Kodin hengettärenä hyvää mieltä minulle tuottaa myös puhdas koti”, Do naurahtaa.