Logotype

OX2 ja SAJM Holding yhteistyöhön 475 megawatin aurinkovoimapuiston toteuttamiseksi Huittisissa – hanke yksi Suomen suurimmista

huhtikuu 18, 2023, 10:00
 Tiedotteet
TypeError: Cannot read properties of undefined (reading 'length')
Uusiutuvan energian yhtiö OX2on ostanut Huittisissa sijaitsevan aurinkovoimahankkeen hankeoikeudet suomalaiselta aurinkovoimakehittäjältä SAJM Holding Oy:ltä. Lisäksi OX2 ja SAJM Holding ovat sopineet yhteistyöstä hankkeen edistämiseksi investointipäätöstä varten.

Huittisten aurinkovoimapuiston suunniteltu teho on arviolta 475 megawattia. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointi- ja lupaprosessit pyritään saamaan valmiiksi vuoden 2023 aikana. Aurinkovoimapuiston lopullinen koko tarkentuu luvituksen ja suunnittelun edetessä. Tavoite on, että hankkeen investointipäätös saadaan aikaan vuonna 2024. OX2 vastaa hankkeen teknisestä suunnittelusta, rakentamisesta ja rahoituksesta. Nopeimmillaan hankkeen rakennustyöt voidaan aloittaa vuoden 2024 aikana.

Toteutuessaan suunnitellussa aikataulussa ja laajuudessa Huittisten aurinkovoimapuisto tulee olemaan yksi Suomen suurimmista teollisen mittakaavan aurinkovoimapuistoista. Sen arvioitu vuosittainen energiantuotanto on noin 475 gigawattituntia, joka vastaa noin 95 000 kotitalouden vuotuista sähkönkulutusta (5 000 kWh/kotitalous).

”Uskomme, että aurinkovoimalla on merkittävä rooli kotimaisen uusiutuvan energian tuotannon kasvussa, koska se täydentää hyvin tuulivoiman tuotantoa. Huittisten aurinkovoimahanke on erinomainen lisä hankekehitysportfolioomme. Hanke osoittaa, että Suomella on erittäin hyvät edellytykset edetä teollisen mittakaavan aurinkovoiman edelläkävijäksi Pohjois-Euroopassa. Lähdemme edistämään hanketta kohti investointipäätöstä hyvässä yhteistyössä SAJM Holding Oy:n, kunnan ja maanomistajien kanssa”, OX2:n Suomen aurinkovoimahankkeista vastaava liiketoimintajohtaja Saku-Matti Mäki sanoo.

”On hienoa aloittaa yhteistyö kokeneen kansainvälisen aurinkovoimaosaajan OX2:n kanssa. Vuonna 2021 käynnistämämme Huittisten aurinkovoimahankkeen toteutus varmistuu nyt kokeneen kumppanin mukaantulon myötä. Hanke tukee merkittävästi puhtaan energiantuotannon ja vihreän siirtymän investointeja Kokemäenjokilaakson energiateollisuusvyöhykkeellä. Se on tärkeä osa Suomen menestystarinaa matkalla hiilineutraaliuuteen. Vahvistamme myös Satakunnan maaseudun elinvoimaisuutta tuomalla alueelle lisää työpaikkoja sekä tuloja maanomistajille, ja kasvatamme uusiutuvan energian tarjontaa Suomessa”, sanoo SAJM Holdingin hallituksen puheenjohtaja Seppo Malmi.

OX2 on kehittänyt aurinkovoimaa vuodesta 2018 ja sillä on Euroopassa suunnitteilla yhteensä yli 4 gigawatin edestä aurinkovoimahankkeita. Huittisten hankkeen lisäksi OX2:n hankeportfolio Suomessa sisältää kaksi teollisen mittakaavan aurinkovoimahanketta Kauhajoella ja Loimaalla. Samoin kuin tuulivoimahankkeissa, OX2 toimii aurinkovoiman kaikissa vaiheissa. Yhtiö vastaa hankkeiden kehittämisestä, rakentamisesta ja myynnistä sekä valmiiden aurinkovoimapuistojen teknisestä ja taloudellisesta hallinnoinnista.

SAJM Holding Oy on vuonna 2020 perustettu teollisen mittaluokan aurinkovoimaloita suunnitteleva ja kehittävä suomalainen yhtiö. Yhtiön tavoitteena on lisätä kotimaisen aurinkoenergian tarjontaa ja vähentää sähköntuotannon hiilijalanjälkeä ja edistää kehitystä kohti hiilineutraaliutta yhdessä kumppaneiden kanssa.

Lisätietoja: 

Maajohtaja Teemu Loikkanen, OX2 Suomi, p. +358 50 373 6243, teemu.loikkanen@ox2.com 

Liiketoimintajohtaja Saku-Matti Mäki, OX2 Suomi, p. +358 40 752 7045, saku-matti.maki@ox2.com 

Hallituksen puheenjohtaja, Seppo Malmi, SAJM Holding, p. +358 50 462 8347, seppo.malmi@sajm.fi 

Hallituksen jäsen Pekka Averio, SAJM Holding, p.+358 500 406 856, pekka.averio@sajm.fi