syyskuu 2, 2021, 13:56
 Uutiset

Pasi ”Pata” Tammivaara palaa OX2 Suomen Head of Constructioniksi

Pasi Tammivaara on nimitetty OX2 Suomen Head of Constructioniksi. Pasi, joka alalla paremmin tunnetaan nimellä Pata, palaa OX2:lle Destiasta, jossa hän työskenteli uusiutuvan energiayksikön johtajana noin vuoden. Pata tulee vastaamaan OX2 Suomen rakennuttamisen johtamisesta, eli hän tekee paluun samaan tehtävään, josta lähti vuonna 2020. Hän aloittaa tehtävässään syksyn aikana.

”Olen erittäin iloinen, että saan palata tuttuun OX2-perheeseen. OX2 toteuttaa juuri sitä arvomaailmaa ja näkemystä, jossa haluan olla sydämelläni mukana. Saamani vastaanotto on jo lämmittänyt todella paljon”, Pata kuvaa tuntojaan.

Pata ehti edellisellä rupeamalla työskennellä OX2:lla lähes seitsemän vuotta. Sinä aikana hän vakuuttui yhtiön työkulttuurista, jota hänen mukaansa luonnehtii tekemisen meininki ja määrätietoinen, jatkuva työskentely uusiutuvan energian lisäämisessä.

”OX2 on erityinen yritys, jonka menestystarina Suomessa on huikea. Vuoden aikana hankkeiden määrä on kasvanut ja henkilöstömääräkin Suomessa on lähes tuplaantunut. Parasta täällä ovat tietenkin ihmiset, jotka tulevat hyvin erilaisista osaamistaustoista. Tämä on hyvin johdettu yritys, jossa oikeasti tehdään ja tapahtuu”, Pata toteaa.

Tehtävässään Pata johtaa Suomen tuulivoimarakennuttamisen yksikköä. Sen ohella hän on myös aktiivisesti mukana OX2:n uusien liiketoiminta-alueiden kuten merituulivoiman sekä aurinkovoiman kehityshankkeissa. ”Näkökulmani on vahvasti siinä, miten uusiutuvaa energiaa tullaan rakentamaan tulevaisuudessa – niin tuulivoimaa kuin muitakin energiamuotoja, joihin OX2 tulee panostamaan. Rakentamisen suunnittelu vaatii paljon työtä ja se on tärkeää aloittaa jo hankekehitysvaiheessa”, Pata kertoo ja jatkaa:

”Myös kestävässä kehityksessä tullaan tarvitsemaan erittäin merkittäviä uudistuksia rakentamisen puolella, ja nämä vaatimukset on huomioitava jo nyt suunnittelupöydillä. OX2 haluaa olla edelläkävijä myös kestävissä rakentamisen ratkaisuissa. Itse näkisin, että esimerkiksi vihreä betoni tuo hyviä mahdollisuuksia tuulivoimarakentamisen hiilijalanjäljen pienentämisessä.”

Pata on yllättäen koulutukseltaan elintarvikealan insinööri, joka taitaa niin makkaran kuin suklaan valmistuksen, mutta on jatkokouluttautunut tuotantotalouden diplomi-insinööriksi. Uransa aikana hän on työskennellyt esimerkiksi 13 vuotta mobiiliverkkojen rakentamisen parissa Nokia Siemens Networksilla muun muassa Dubaissa. Tuulivoima-alalle Pata tuli vuonna 2007 ja on siitä asti työskennellyt uusiutuvan energian parissa. Pitkän uran varrelta löytyy hauskoja tarinoita, joista yksi kertoo suomalaisesta työmoraalista.

”Kerran piti päästä aamuksi visiitille OX2:n pääkonttorille Tukholmaan, joten lähdin reissuun aamuyöstä kotoani Laukaalta. Olin sitten pääkonttorin ovenkahvassa kiinni jo samana aamuna, mutta en päässyt sisään, sillä minulla ei ollut avainta. Jouduin odottamaan tunteja ennen kuin joku muukin tuli paikalle ja pääsin sisään. Se nauratti ruotsalaisia kollegoitakin, miten suomalainen on ennen ruotsalaisia Tukholman toimistolla, vaikka lähtisi Keski-Suomesta liikkeelle”, Pata naurahtaa.

Pata kertoo saavansa energiaa meditatiivisista hetkistä oman laiturin nokassa sekä kirveen varressa.

”Halkojen hakkaaminen on lempipuuhaani, kun haluan rentoutua ja irrottautua työstä. Myös joka-aamuinen kahvihetki omalla laiturilla järvelle katsoen tuo energiaa päivääni. Maailmaa paljon nähtyäni tunnen olevani erityisen onnekas, että minulla on siihen mahdollisuus”, Pata päättää.