
Maatuulivoima
Pontema Länsi
Utajärvi, Suomi
- Vaihe
- Kehitysvaiheessa
- Sijainti
- Utajärvi
Tiedot hankkeesta
Ponteman tuulivoimahanke sijaitsee Utajärven kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla.
OX2 on mukana hankkeen kehitystyössä yhdessä Etha Windin ja Taaleri Energian kanssa. Etha Wind toimii hankkeessa luvitusprojektin johtajana ja vastaa hankkeen teknistaloudellisista selvityksistä sekä lupamenettelyn edistymisestä. OX2 osallistuu Ponteman läntisen puolen kehittämiseen ja Taaleri Energia kehittää hankkeen itäistä osaa.
Hanke käsittää yhteensä 51 tuulivoimalaa, joista noin 30 sijoittuu alueen länsipuolelle. Hankealueen eteläosaan suunnitellaan sähköasema, jonka kautta hanke liitetään Pahkavaaran ja Pyhäselän välille rakennettavaan 400 kV:n voimajohtoon. OX2 vastaa voimalinjahankkeesta.
Lisätietoa tuulivoimahankkeesta ja sen etenemisestä löytyy hankkeen omilta verkkosivuilta täältä.

Avaintiedot
Hankkeen avaintiedot
- Teknologia
- Maatuulivoima
- Vaihe
- Kehitysvaiheessa
- Sijainti
- Utajärvi
- Tuulivoimalat
- 30
- Korkeus
- 300 m
Kestävyys
Kestävyys
Me ja alihankkijamme olemme vieraana hankealueella. Meille on tärkeää tehdä yhteistyötä paikallisten sidosryhmien kanssa sekä kunnioittaa alueella asuvia ja työskenteleviä ihmisiä. Viestimme avoimesti ja läpinäkyvästi, luomme työpaikkoja, kehitämme elinkeinoelämää sekä tuomme taloudellista hyötyä alueille. Taloudellinen hyöty tarkoittaa esimerkiksi kiinteistöveroa.
Uusiutuvan energian lisäämisen ei tule tapahtua luonnon kustannuksella emmekä tyydy vain ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Olemme jo pitkään työskennelleet toimintamme haitallisten luontovaikutusten minimimoiseksi. Teemme nyt aktiivisesti töitä saavuttaaksemme tavoitteemme luontopositiivisista tuuli- ja aurinkovoimapuistoista vuoteen 2030 mennessä.
Kestävyys on luontainen osa hankkeitamme aina varhaisesta suunnitteluvaiheesta rakentamiseen ja hallinnointiin saakka.
Haluatko tietää lisää?
Yhteyshenkilöt hankkeelle Pontema Länsi
Projektipäällikkö
Vesa Miettunen
+358 40 672 7193
vesa.miettunen@ox2.com
