Logotype

Maatuulivoima

Salo-Ylikoski

Kauhava, Suomi

Vaihe
Kehitysvaiheessa
Sijainti
Kauhava

Tiedot hankkeesta

Salo-Ylikosken tuulivoimahanke sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, Kauhavan kaupungissa. Hankealue sijaitsee Kauhavan pohjoisosassa, Uudenkaarlepyyn ja Pedersören rajalla. Etäisyys Kauhavan keskustaan on noin 30 kilometriä. Alue on pääosin metsätalouskäytössä. 

Hankkeella on lainvoimainen osayleiskaava ja Kauhavan kaupungin vuonna 2022 myöntämät rakennusluvat seitsemälle tuulivoimalalle.

Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) käynnistyi vuoden 2022 loppupuolella. Arviointiselostus valmistui keväällä 2023, ja yhteysviranomainen antoi perustellun päätelmän YVA-selostuksesta marraskuussa 2023. YVA-materiaaleihin voi tutustua täällä.

Tuulipuisto liitetään Fingridin 110 kV:n Seinäjoki-Hirvisuo voimalinjaan, joka kulkee noin 3 kilometrin päässä hankealueen länsipuolella. Voimajohdon varteen rakennetaan oma sähköasema, jonne sähkö siirretään maakaapelilla hankealueelta. Hankkeen verkkoliitynnästä on sovittu Fingridin kanssa loppuvuodesta 2022.

Hanke on siirtynyt OX2:lle maaliskuussa 2022 ja sen aiemmasta kehityksestä on vastannut Tuuliveikot Oy.

Mitä seuraavaksi? 

YVA-prosessin ja tuulimittausten valmistuttua valmistaudumme hankkeen toteutukseen. Tavoitteena on saada rakentamispäätös hankkeelle vuoden 2024 loppuun mennessä.

Avaintiedot

Hankkeen avaintiedot

Teknologia
Maatuulivoima
Vaihe
Kehitysvaiheessa
Sijainti
Kauhava
Tuulivoimalat
7
Korkeus
220 m

Haluatko tietää lisää?

Yhteyshenkilöt hankkeelle Salo-Ylikoski

Projektipäällikkö
Valtteri Paunonen

+358 40 755 2186
valtteri.paunonen@​ox2.com

Maankäyttö- ja sopimusasiat
Carl Andtfolk

+358 40 533 5923
carl.andtfolk@​ox2.com