Logotype

Tervetuloa OX2:lle Samira Niemelä

helmikuu 23, 2021, 12:43
 Uutiset

Tuulivoiman määrä Suomessa kasvaa vauhdikkaasti ja niin kasvaa OX2:n joukkokin. DI Samira Niemelä aloitti joulukuussa OX2:lla sähköverkkoinsinöörinä. Samiran työhön kuuluvat tuulivoimahankkeen sähköverkon suunnitteluun, hankintaan, toteutukseen ja ylläpitoon liittyvät asiat.

Parhaillaan Samira työstää Tornatorilta ostettuja Niinimäen ja Pahkavaaran Maaselän tuulivoimapuistojen sähköverkkojen suunnittelua.

”Tuulivoimahankkeiden suunnittelussa ja toteutuksessa tarvitaan monen eri osa-alueen asiantuntijoita. On tiedettävä, missä vaiheessa mikäkin osa-alue on saatava valmiiksi ja mitä tahoja siihen tarvitaan, Samira kuvailee monivaiheisia ja -ulotteisia hankkeita.”

Sähköverkkoinsinööri neuvottelee kantaverkkoyhtiön tai alueellisen suurjänniteverkon omistajan kanssa liittymispaikoista ja osallistuu tuulivoimalaitoksen sisäisen ja ulkoisen sähköverkon sekä sähköaseman suunnitteluun. Lisäksi hän varmistaa, että toteutuksessa huomioidaan kantaverkkoyhtiön määrittämät verkkosäännöt sekä valitun tuulivoimalan ominaisuudet ja esimerkiksi puiston koko.

Sähkötekniikkaa opiskellut Samira kartutti tuulivoimaoppejaan Tanskassa, jossa hän kävi tuulivoiman maisteriohjelmaa vuoden verran. Samira Niemelä solahti osittain tuttuun joukkoon: ”Minulla oli OX2:sta hyvä kuva; yhtiö rakentaa uusiutuvaa energiaa, on siinä hyvin aikaansaava ja tekee sen vastuullisesti. Sekin oli plussaa, että olin tehnyt yhtiölle aikaisemmin töitä konsultin roolissa ja sitä kautta tunsin osan työntekijöistä.”

Hän siirtyi uuteen tehtävään Enersenseltä, eli entiseltä Empowerilta.