
Maatuulivoima
Salo-Ylikoski
Kauhava, Suomi
- Vaihe
- Rakennusvaiheessa
- Sijainti
- Kauhava
- Tuotanto
- 124 GWh
Tiedot hankkeesta
Tiedot hankkeesta Salo-Ylikosken tuulivoimahanke sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla, Kauhavan kaupungissa. Hankealue sijaitsee Kauhavan pohjoisosassa, Uudenkaarlepyyn ja Pedersören rajalla. Etäisyys Kauhavan keskustaan on noin 30 kilometriä.
Salo-Ylikoski käsittää 7 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu kokonaisteho on 44,8 megawattia. Voimaloiden kokonaiskorkeus on 240 metriä. Tuulipuisto liitetään Fingridin 110 kilovoltin Seinäjoki-Hirvisuo voimalinjaan, joka kulkee noin 3 kilometrin päässä tuulipuiston länsipuolella. Voimajohdon varteen rakennetaan hankkeen sähköasema, jonne sähkö siirretään maakaapeleilla hankealueelta.
Hankkeella on lainvoimaiset rakennusluvat ja osayleiskaava. Tuulivoimahankkeiden kaavoituksesta vastaa kunta. Salo-Ylikosken hyväksyttyä osayleiskaava-aineistoa voi pyytää nähtäville Kauhavan kaupungista: Kaavoitus - Kauhava. Hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) on toteutettu vuosina 2022–2023. YVA-menettelyn aineistoihin voi tutustua täällä.
Salo-Ylikosken rakentamisen investointipäätös tehtiin joulukuussa 2025. Tuulipuiston rakennustyöt ovat käynnissä, ja puiston on määrä valmistua vuonna 2027. Valmistumisen jälkeen OX2 jää tuulipuiston omistajaksi ja vastaamaan sen teknisestä ja taloudellisesta hallinnoinnista. Tuulipuiston vuosittainen energiantuotanto tulee olemaan noin 146 gigawattituntia, joka vastaa noin 29 000 kotitalouden vuosittaista sähkönkulutusta (5 000 kWh/kotitalous).
Mitä seuraavaksi?
Rakennustyöt ovat käynnistyneet pintamaan ja puuston poistolla. Vuoden 2026 alussa työt jatkuvat louhinnalla ja maanrakennustöillä. Sähköaseman rakennustyöt alkavat kesällä 2026.
Avaintiedot
Hankkeen avaintiedot
- Teknologia
- Maatuulivoima
- Vaihe
- Rakennusvaiheessa
- Sijainti
- Kauhava
- Tuulivoimalat
- 7
- Korkeus
- 240 m
- Tuotanto
- 124 GWh
Kestävyys
Kestävyys
Me ja alihankkijamme olemme vieraana hankealueella. Meille on tärkeää tehdä yhteistyötä paikallisten sidosryhmien kanssa sekä kunnioittaa alueella asuvia ja työskenteleviä ihmisiä. Viestimme avoimesti ja läpinäkyvästi, luomme työpaikkoja, kehitämme elinkeinoelämää sekä tuomme taloudellista hyötyä alueille. Taloudellinen hyöty tarkoittaa esimerkiksi kiinteistöveroa.
Uusiutuvan energian lisäämisen ei tule tapahtua luonnon kustannuksella emmekä tyydy vain ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Olemme jo pitkään työskennelleet toimintamme haitallisten luontovaikutusten minimimoiseksi. Teemme nyt aktiivisesti töitä saavuttaaksemme tavoitteemme luontopositiivisista tuuli- ja aurinkovoimapuistoista vuoteen 2030 mennessä.
Kestävyys on luontainen osa hankkeitamme aina varhaisesta suunnitteluvaiheesta rakentamiseen ja hallinnointiin saakka.
Salo-Ylikosken hankkeelle on toteutettu arvioinnit, joilla varmistetaan ihmisoikeuksien toteutuminen sekä ilmastonmuutoksen tuomiin riskeihin varautuminen. Hanke toteutetaan OX2:n kestävän kehityksen strategian mukaisesti ja alihankkijamme ovat sitoutuneet noudattamaan toimintaperiaatteitamme. Tunnistetut riskit on otettu huomioon teknisessä suunnittelussa sekä hankintasopimuksissa. Auditoimme alihankkijoidemme toimintaa säännöllisesti. Toimimalla näin varmistamme, että olemme hankkeissamme varautuneet ilmastonmuutoksen mahdollisesti aiheuttamiin riskeihin, kuten voimakkaasti lisääntyviin sateisiin sekä metsäpaloihin, samalla kun varmistamme, ettei ihmisoikeuksia loukata.
Kantelu- ja valituskäytäntö
Kantelu- ja valituskäytäntö
Kantelu- ja valituskäytäntö
Kantelu- ja valituskäytäntömme on tarkoitettu niille yksilöille, yhteisöille ja yrityksille, jotka haluavat antaa palautetta tai joilla on huolenaiheita projekteihimme liittyen.
OX2 ottaa kaikki saamansa valitukset vakavasti ja pyrkii huomioimaan sekä ratkaisemaan ne viivytyksettä. Valitus on muodollinen tyytymättömyydenilmaisu, joka on tehty OX2:lle tai liittyen OX2:en hankkeiden kehittämiseen, hankkeiden rakentamiseen, yrityksen toimintaan tai sen henkilöstöön.
Tunnustamme, että kaikilla on oikeus tehdä valitus ja varmistamme, että kaikki saamamme valitukset käsitellään kunnioittavasti, objektiivisesti ja tehokkaasti.
Yrittäjän yhteydenottolomake
Käytämme uusiutuvan energian hankkeissamme mahdollisuuksien mukaan paikallisia palveluita ja työvoimaa. Mikäli haluat tarjota oman yrityksesi palveluita Salo-Ylikosken tuulipuiston rakennusvaiheeseen, voit täyttää yhteydenottolomakkeen alla olevasta linkistä.
Lisää lomakkeeseen yrityksesi yhteystiedot sekä lyhyt kuvaus tarjoamistasi palveluista (esim. maanrakennustyöt, betonityöt, aurauspalvelut, siivouspalvelut, majoituspalvelut, ruokailu).
Käymme kaikki yhteydenotot läpi ja otamme sinuun yhteyttä, mikäli palveluitasi voitaisiin hyödyntää Salo-Ylikosken hankkeessa!

Hankkeen uutisia
2025
Haluatko tietää lisää?
Yhteyshenkilöt hankkeelle Salo-Ylikoski
Projektipäällikkö
Olli Takalammi
+358 400 913 788
olli.takalammi@ox2.com

Maankäyttö- ja sopimusasiat
Lauri Laitila
+358 40 156 1155
lauri.laitila@ox2.com
